Tavarafillari -blogi kirjoitti pyöräilyn edistämisestä.

… pyöräilyä edistetään pääasiassa kolmella tasolla: teknologisella kehityksellä, puhumalla pyöräilystä ja parantamalla pyöräilyinfraa. Nämä kaikki liittyvät toisiinsa, eivätkä sulje toisiaan pois.

Mietin omalla noin 10 vuoden pyöräilykokemuksella mitä nämä ovat merkinneet omalla kohdallani. Pyöräily oli minulle aluksi jossain määrin salatiedettä ja sen imago oli kehittynyt lähinnä autoistuvassa Suomessa, jossa pyöräilyä ei pidetty ainakaan liikenteenä. Ajatus pyörästä kulkuneuvona oli, ja on monille edelleen, vieras. Mitä edellä mainitut kolme kohtaa sitten ovat kehittyneet omana pyöräilyaikanani ja pidemmälläkin aikavälillä.

Että aihe tulisi selväksi niin kirjoitan nyt polkupyörästä kulkuneuvona pitkillä, 50-1000+ km, matkoilla. Monet asiat tulevat vastaan myös brevet-pyöräilyä harrastaessa.

Teknologinen kehitys on viimeisen 10 vuoden aikana ollut huimaa. Tärkeimpänä led-valojen kehitys. Käytitpä virtalähteenä dynamoa tai akkua niin voit turvallisesti ajaa pyörällä pimeässä kaatosateessa ilman huolta välineiden riittävyydestä. Uudet valot ovat tehokkaita, järkevästi suunnattuja ja akkukestoltaan riittäviä. Pyörällä on ajettu muinoin vaikka kaasulampun valossa, se on mahdollista, mutta nykyiset välineet toimivat niin kuin teknologia parhaimmillaan eli niitä ei juurikaan tarvitse ajatella.

Toinen muutos on navigaattorien kehitys ja yleistyminen. Aloitin itse navigaattorin käytön muutama vuosi sitten. Suurin hyöty pyöräillessä tulee siitä, että voi käyttää pienempiä teitä. Ehdin ajaa monta kertaa pitkin poikin Eurooppaa ilman navigaattoria. Paperikarttojen ja tieviittojen kanssa löytää kyllä perille, mutta se on hitaampaa ja vaihtoehtoisia pienempiä teitä on mahdoton löytää tai se olisi epäkäytännöllisen hidasta. Navigaattoreiden ja reitin suunnitteluun tehtyjen palveluiden ohella ei voi olla mainitsematta Google street viewiä, joka on osaltaan tehnyt reittien suunnittelusta helpompaa. Kun tien kunnon ja laadun voi tarkistaa jo kotona niin monta umpikujaa on voinut välttää jo etukäteen. Oma ongelmansa tietysti on, että esimerkiksi Saksan teitä ei street viewistä löydy.

Pyörien teknologiassa mitään kovin ihmeellistä ei viime vuosikymmeninä ole tapahtunut, jos sellaiseksi ei laske fat bikejen yleistymistä. Niillä pitkien matkojen ajaminen onnistuu hyvinkin vaikeissa olosuhteissa. Pieniä teknisiä apuvälineitä on tullut monenlaisia. Teho- ja sykemittarit ovat hyviä apuvälineitä, mutta eivät lopulta merkittäviä ainakaan kulkutavavalintoja tehdessä. Pyöräilytekstiilien valikoimassa on tapahtunut kehitystä, mutta siinäkään mitään kovin radikaalia ei ole nähty pitkään aikaan. Ainakin viimeisen 10 vuoden ajan pyörällä on voinut kulkea kaikissa säissä ilman, että säät olisivat polkijaa haitanneet.

Puhumalla pyöräilystä voi tehdä paljon, mutta se on ensisijaisesti tiimityötä. Pienistä puroista kasvaa suurempia virtoja. Pyöräilyn edistämiselle on vaikea laittaa yksiselitteisiä mitattavia tavoitteita. Esimerkiksi Kilometrikisa on kummallinen tapa edistää (kulkuneuvo) pyöräilyä, koska tavoitteena on liikkua mahdollisimman pienellä vaivalla paikasta toiseen eikä mahdollisimman paljon tai usein.

Myös pidemmillä matkoilla tasapainoillaan nopeuden, mukavuuden ja helppouden välillä. Tämän kommunikointi on mielestäni vaikein vaihe, kun tavallinenkin matka nähdään tavallisesti extreme-urheiluna. Mitä useammin pitkänmatkanpyöräilijät nähdään normaaleina kulkijoina siinä missä muutkin niin sitä parempi. Ei autoilijoistakaan ensimmäinen mielleyhtymä ole rallikuski.

Pyöräilyinfrastruktuurin rooli on vielä moniselitteisempi kuin teknologian ja tunnettuuden. Pyöräilyinfraa ei oikein voi erottaa muusta, koska sitä ei ole rakennettu pyöräilyä silmällä pitäen. Se on laadullisesti Suomessa erinomaisessa kunnossa. Päinvastoin sen olosuhteiden pitäisi pudota todella radikaalisti ennen kuin sillä olisi merkitystä pitkänmatkanpyöräilyn kannalta. Koska teitä ei juuri tule lisää eikä vanhoja lähde pois niin infrasta jäljelle jää julkinen liikenne ja palvelut.

Jos ei ole itse kokeillut niin ei tule ajatelleeksi, että pyörän kuljetuksella junassa, linja-autossa ja lentokoneessa olisi suurta merkitystä. Että pyörä voisi olla osana pitkiä matkoja niin kulkuneuvojen yhdistely on monista käytännön syistä tärkeää. Tämä on laajana kokonaisuutena jonkun toisen artikkelin aihe, mutta lyhyesti pyörän kanssa kulkeminen on niin vaivalloista, että harva viitsii niin tehdä. Esimerkkeinä eri lentoyhtiöiden vaatimuksia kuljetettavilla pyörille on hankala selvittää ja linja-autoissa pyöräpaikan varaaminen on salatiedettä. Jos pyöräilijät ovat ensimmäisinä putoamassa kyydistä julkisissa kulkuneuvoissa niin mielummin jättää pyörän kotiin. Jos taas voi luottaa kulkevansa aikataulujen mukaan paikasta toiseen niin pyörän käytöstä tulee paljon houkuttelevampaa.

Palveluissa Suomi on hyvällä tasolla. ABC-asemista voi olla montaa mieltä, mutta ne yhdessä muiden 24-h liikenneasemien kanssa tekevät Suomessa pyöräilystä osaltaan mutkatonta. Jos matkaan lähtiessä joutuu erityisesti miettimään mistä ja millaista ruokaa saa niin mennään enemmän retkeilyn puolelle. Ei autoilijoidenkaan yleensä tarvitse miettiä onko reitillä tarjolla polttoainetta. Kun kohtuullisen matkan jälkeen voi käydä kaupassa, juoda kupin kahvia ja käydä siistissä vessassa niin pyöräily on sujuvaa.

Ajan noin 10 kertaa vuodessa Helsingistä Kokemäelle tai Poriin ja takaisin. Käyn kotona Porissa tai mökillä Kokemäellä. Jos reittiä jostain voi kritisoida niin ainoat 24-h auki olevat asemat löytyvät nykyään Humppilasta ja Forssasta eli aikataulut pitää mitoittaa Huittisten (6-24) ja Karkkilan (5-24) mukaan. Kuulostaako yhdentekevältä? Ehkä et vain ole koskaan joutunut ajattelemaan asiaa.